
Alus
Alkanut
Tyyppi
Alus
Alkanut
Päättynyt
Tyyppi
Alus
Alkanut
Päättynyt
Tyyppi
Alus
Alkanut
Päättynyt
Tyyppi
Alus
Alkanut
Päättynyt
Tyyppi
Tietoa varustamosta
Kreikkalaisen Attica-merenkulkukonsernin perustanut ja omistanut Panagopulos-suku perusti uuden Superfast Ferries -varustamon vuonna 1993. Varustamon ideana oli parantaa Kreikan ja Italian välistä laivaliikennettä uuden sukupolven suurilla ja nopeilla matkustaja-autolautoilla.
Ensimmäiset alukset, Bremerhavenin telakalta tilatut uudisrakennukset Superfast I ja Superfast II, aloittivat liikenteen 1995. Vuonna 1998 Turun telakalta valmistuivat suuremmat uudisrakennukset Superfast III ja Superfast IV.
Vuonna 1998 tilattiin Kielin HDW-telakalta neljän sisaraluksen sarja. Aluksista kaksi ensimmäistä hankittiin Adrianmeren liikenteeseen. Kaksi myöhempää rakennettiin jääluokitetuiksi, ja ne tarkoitettiin uusille Pohjois-Euroopan linjoille.
Vuonna 1999 HDW-tilausta jatkettiin kahdella jääluokitetulla aluksella. Erikseen tilattiin vielä Adrianmeren reiteille Lübeckin telakalta Superfast XI ja XII.
Yhteensä kahdeksan aluksen sarja valmistui vuosina 2001–2002, ja uudisrakennusten käyttöönoton myötä neljä ensimmäistä Superfast-alusta myytiin vuosina 2002 ja 2003.
Itämerellä ja Pohjanmerellä
Superfast laajeni Itämerelle avaamalla vuonna 2001 Hangon ja Rostockin välisen reitin Superfast VII:lla ja VIII:lla. Alkuvuonna 2002 liikennöitiin myös Södertäljestä Rostockiin Superfast IX:llä, mutta reitti suljettiin jo kolmen kuukauden jälkeen.
Vuosina 2002–2008 Superfast liikennöi Pohjanmerellä Skotlannin Rosythin ja Belgian Zeebruggen välisellä reitillä. Aluksi reittiä ajettiin päivittäin Superfast IX:llä ja Superfast X:llä, mutta vuonna 2005 reittiä harvennettiin ja Superfast IX siirrettiin paremmin kannattavaan Hangon ja Rostockin väliseen liikenteeseen.
Itämeren-toiminnot ja alukset Superfast VII, VIII ja IX myytiin Saksan-liikenteestä kiinnostuneelle Tallinkille maaliskuussa 2006 yhteensä 310 miljoonan euron kauppahintaan. Superfast X jätettiin Tallink-kaupan ulkopuolelle mutta myytiin myöhemmin samana vuonna Ranskaan 112 miljoonalla eurolla.
Nykytilanne
Vetäydyttyään Pohjois-Euroopasta Superfast Ferries on keskittynyt Adrianmeren reiteille.
Alkuperäisistä vuosina 1995–2002 valmistuneesta 12 Superfast-aluksesta 11 on myyty, ja jäljellä on vain Superfast IX. Lisäksi laivastoon kuuluu käytettyinä hankittuja aluksia.
Vuonna 2024 Superfast sopi Stenan kanssa kahden E-Flexer-luokan uudisrakennuksen rakentamisesta.
Sisaryhtiöt
Samaan Attica-konserniin kuuluvat Välimerellä liikennöivät Blue Star Ferries, Hellenic Seways, ANEK Lines ja Africa Morocco Link.
